Päiväkotien ja koulujen lapsiryhmille, sekä mahdollisesti myös vanhus- ja vammaispalvelujen asiakkaille voisi järjestää paikallisten oppilaitosten, Sampo, Lab ja LUT, kanssa monialaisena yhteistyönä retkipäiviä, joissa tutustuttaisiin leikkien ja laulujen avulla ympäristöömme, Saimaan luontoon, kasveihin ja eläimistöön. Eri ryhmille sopivia materiaaleja voisi tehdä esimerkiksi opinnäytetöinä.
Materiaaleihin voisi kuulua esimerkiksi kauniisti kuvitettu kartta paikallisten reittien varrella olevista kiinnostavista luontokohteista. Klikkaamalla löytyisi lissä tietoja esimerkiksi seudun eläimistä ja kasveista. Materiaaleja voisi laittaa nettiin, jolloin ne olisivat sekä ryhmien ohjaajien, lasten vanhempien, että kaikkien muidenkin innokkaiden retkeilijöiden vapaasti käytettävissä matkapuhelimen avulla.
Ideana olisi opettaa lähiluontomme arvostamisen ja sen siistinä pitämiseen tärkeyttä meille kaikille. Huvin, liikunnan ja eväiden syönnin lisäksi retken yhtenä tarkoituksena olisi kerätä luonnosta löytyneitä roskia yhdessä, ja pohtia miten ne ovat sinne joutuneet.
Yhtenä tavoitteena olisi opettaa lapsille, ja heidän kautta perheillekin, että kun asumme jo täällä kauneimman luonnon keskellä, lomilla ei ole tarvetta lähteä kaukomatkoille lentokoneella. Pienet retkeilijät voisivat innostaa läheisiäänkin retkeilemään kanssaan ja keräämään roskia yhdessä. Siistiin luontoretkeilyn lisäämisen avulla parannettaisiin luonnon arvostamisen ja siisteyden lisäksi paikallisten ihmisten fyysistä ja henkistä hyvinvointia.
Mahdollisesti ideaa voisi kehittää järjestämällä retkipäiviä teemapäivittäin myös esimerkiksi perheille isovanhempien kanssa, nuorille tai jo aikuisillekin opiskelijoille, kotoutuville maahanmuuttajaperheille, sekä maksullisena palveluna turisteille, materiaaleja kullekin ryhmälle sopivaksi muokkaamalla.

Tavoite:
Ilmastotekoja