KAUHAksi nimetty hanke on tärkeää toteuttaa nyt, sillä rakennetusta ympäristöstä vesistöihin kohdistuvan kuormituksen voidaan odottaa lisääntyvän, ellei toimenpiteisiin ryhdytä. Kuormitusta voivat aiheuttaa niin jäteveden ylivuodot kuin haitallisia aineita sisältävät kaupunkialueen hulevedet. Kuormitusta lisää verkostojen ikääntyminen, tiivistyvä kaupunkirakenne ja ilmastonmuutos. Kaupunkivesiä on tärkeää tarkastella kokonaisuutena. Tähän saakka toimenpiteitä on suunniteltu ja toteutettu erikseen jätevesille ja hulevesille.
Hankkeessa tutkitaan kaupunkivesien aiheuttaman kuormituksen päästölähteitä ja vaikutuksia ja kartoitetaan hallintakeinoja. Hankkeen aikana kertyvää tietoa käytetään suunnittelun ja päätöksenteon tukena. Yhteishankkeen tavoitteena on vähentää kaupunkivesien vesistöille aiheuttamaa kuormitusta.
Hankkeessa kehitetyt menetelmät, työkalut ja toimintamallit ovat monistettavissa muidenkin kuntien käyttöön. Hanke jatkuu aina kesäkuulle 2025. Ympäristöministeriö on rahoittanut hanketta 120 000 eurolla vesiensuojelun tehostamisohjelmasta. Tutustu ohjelmaan lisää alla olevalla videolla.
Seuraa KAUHAn hankeuutisia Lappeerannan kaupungin verkkopalvelussa.
Kuva: Lappeenrannan kaupunki