Liiketoimintakaupan toteutuessa siirtyy yli 250 henkilöä Elvera-konserniin nykyisen 500 henkilön lisäksi. Samalla liikevaihto nousee noin 130 miljoonaan euroon nykyisestä noin 80 miljoonasta eurosta.
Elvera syntyi Suur-Savon Sähkötyö Oy:n, Lappeenrannan Verkonrakennus Oy:n ja Kyvera Oy:n sulautuessa vuonna 2016. Sähköverkkojen lisäksi Elvera tarjoaa asiakkailleen vesi-, lämpö-, tietoliikenneverkkojen rakennus- ja kunnossapitotöitä.
Elveran omistajien tavoitteena on yhtiön alkutaipaleelta asti ollut luoda merkittävä toimija toimialallaan, joka palvelee sekä omistajiensa että muiden infratoimijoiden asiakkaita ympäri Suomen. Kaupan myötä Elveran asema omillaan seisovana valtakunnallisena toimijana vahvistuu entisestään.
Aiemmin Elvera on laajentunut mm. ostamalla Vaasan ja Porin energiayhtiöiden urakointiliiketoiminnat ja perustamalla toimipisteitä eri puolillle Suomea voitettujen urakkasopimusten myötä. Nyt toimipisteverkosto laajenee vahvasti eri puolilla Suomea.
- Lappeenrannan Energia yhtenä Elveran omistajista haluaa korostaa omistajien vahvaa sitoutumista toimialan kehittämiseen ja pitkäjänteiseen omistamiseen. Toivotamme Voimateliltä tulevat uudet Elveralaiset tervetulleeksi kehittämään infrapalvelutoimialaa ja Elveraa entistä vahvemmaksi yhtiöksi, toteaa Lappeenrannan Energian toimitusjohtaja ja Elveran hallituksen jäsen Arto Nikkanen.
Lue lisää Elveran tiedotteesta.