Tämä Jari ratkoo pulmat

Lappeenrannan Energia
|
Tämä Jari ratkoo pulmat
Lujalla kokemuksella varustettu Jari Ollikainen ratkoo työssään jatkuvasti uusia haasteita. Lappeenrannan Lämpövoiman sähköautomaation tiimissä työskentelevä Jari nauttii työnsä moninaisuudesta.

Sähköautomaation kunnossapidon järjestelmäasiantuntijana toimiva Jari on toiminut tehtävässään jo yli kymmenen vuotta. Jarin tehtävänä on muun sähköautomaation tiimin kanssa huolehtia, että talot lämpenevät ja että vesi kulkee koteihin ja poistuu kodeista oikeita reittejä pitkin. Tämä vaatii sitä, että laitteistot, koneet ja automaatio toimivat halutulla tavalla.

- Tehtävänkuvani on todella laaja, sillä laitteistoa ja tekniikkaa riittää. Säätelen automaatiota tietokoneelta käsin, josta näen, miten kaikki toimii. Jos jokin sakkaa, käydään paikan päällä katsomassa ja korjaamassa.

Jarin työ vaatii monipuolista osaamista ja rohkeaa otetta. 

- Automaation parissa työskentely vaatii tekijältään jatkuvaa kehittymistä ja kiinnostusta uusiin järjestelmiin. Esimerkiksi tietokone- ja etäohjaustekniikka on kehittynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana paljon, jolloin oma osaaminenkin päivittyy. Lisäksi muutokset lainsäädännössä ja standardeissa vaikuttavat paljon meidän alaan, esimerkkinä vihreä siirtymä ja sen tuomat muutokset lämmöntuotantoon. 

Mielekäs työnkuva motivoi

Ennen Lappeenrannan Energialle tuloa Jarille oli kertynyt kokemusta alalta jo 16 vuoden edestä. Taloon hän tuli alun perin vielä toisella työnantajalla työskennellessään.

- Tulin tekemään tänne automaatiopuolen uudistuksia parin vuoden ajaksi, joten laitos oli minulle tuttu ennestään. Hommien päätyttyä kysäisin silloiselta kunnossapidon päälliköltä, kuinka he pärjäävät ilman minua. Siitä lähtien olenkin ollut täällä töissä, Jari naurahtaa.

Ammatti sähköautomaation parissa on löytynyt työkokemuksen kautta.

- Opiskelin ammattikoulussa radio- ja tv-asentajan linjalla. Vietin hetken aikaa työelämässä, jonka jälkeen päädyin teknilliseen opistoon mittaus- ja säätöpuolelle. Ehdin toimia pitkän ajanjakson opettajanakin ennen näihin tehtäviin siirtymistä. 

Jari rakentaa työssään kokonaisuuksia pienistä palasista. Monet ongelmakohdat tulee ratkottua pään sisällä, ilman paperia tai kynää. Töihin on mukava tulla, sillä ratkottavat haasteet pitävät mielen virkeänä.

- Kyllä tässä työssä loogista päättelykykyä on oltava. Siihen on toki harjaantunut tässä vuosien varrella. Minun ei tarvitse paljoa ristisanoja vapaa-ajalla ratkoa.

Itsenäistä duunia hyvässä tiimissä

Lämpövoimalla on hyvä ja ammattitaitoinen työporukka. Jarin työ on melko itsenäistä, mutta hän tekee myös tiivistä yhteistyötä tiimin muiden jäsenten kanssa. Itsenäisellä työskentelyllä Jari tarkoittaa sitä, että työnantaja luottaa työntekijäänsä. 

- Nautin itse paljon tässä työpaikassa siitä, miten täällä annetaan ihmisten yrittää ja testata uutta tekniikkaa. Niin työnantajalta kuin tiimiltä saa tilaa ja luottoa. En täällä olisi ollut näin pitkään töissä, jos en viihtyisi.

Jarilla on motto siitä, kuinka kaikessa tulisi ennakoida tulevan kasvun kannalta.

- Kun lähdetään päivittämään tai tekemään jotain uutta, tulisi aina ajatella vuosia eteenpäin. Ei vain tyydytä siihen, että tämänhetkinen tekninen ratkaisu on hyvä, vaan tehdään  kestävämmin ja kannattavasti. 

Ihmisläheiselle Jarille työn merkityksellisyys löytyy muiden auttamisesta ja onnistumisista työn saralla.

- Onhan se mahtavaa, kun voi olla omalla ammattitaidollaan vaikuttamassa siihen, miten asiat pelaavat. Toki myös niin pienet kuin isotkin onnistumiset uusien teknisten ratkaisujen suhteen jäävät mieleen. 

 Lue lisää kotiseudun tekijöistämme

Tilaa Elämää & Energiaa suoraan sähköpostiisi

Tilaa asiakaskirjeemme ja saat kuukausittain ajankohtaiset uutiset ensimmäisenä sähköpostiisi.