Kemiantekniikkaa opiskeleva Suvi kiinnostui Toikansuon jätevedenpuhdistamosta jo edellisessä kesätyössään. Erityistä huomiota Suvi kiinnitti jäteveden tiimin työilmapiiriin.
- Työskentelin aiemmassa kesätyössäni nuorempana tutkimusapulaisena, jolloin kävin hakemassa viikoittain näytteitä Toikansuolta. Siellä tuli pyörittyä muutaman kerran viikossa, jolloin totesin, että tämähän vaikuttaa tosi mukavalta paikalta työskennellä. Nykyinen esihenkilöni Päivi esitteli minulle paikkoja ja minulle tuli jo tuolloin todella tervetullut olo.
Hyvän tiimihengen lisäksi Suvi piti jätevedenpuhdistuksen prosesseja mielenkiintoisena, joten hän päätti hakea kesätöihin Energialle.
- Minusta oli todella siistiä nähdä, miten jätevedenpuhdistus ja sen eri prosessivaiheet toimii käytännössä. Likaisesta vedestä saadaan puhdasta ja se palautetaan takaisin luontoon.
Suvin työnkuvaan kuuluu jätevedenpuhdistamojen käytöntarkkailutehtävät.
- Otan jäteveden prosessista näytteet ja teen niistä laboratorioanalyysit. Analyysin tulokset raportoidaan eteenpäin ja niitä valvotaan poikkeamien varalta. Tarkkailen puhdistamojen online-mittareita ja seuraan kemikaalien kulutusta sekä tilaan kemikaalit. Teen myös käytöntarkkailua Oravanharjun, Vainikkalan, Nuijamaan ja Ylämaan puhdistamoilla.
Kesätyössä ratkotaan oikeita tilanteita
Suvia on aina kiinnostanut kemia, mutta insinööriopinnot eivät ole aina olleet ensisijainen suunta.
- Kemia on ollut lempioppiaineeni yläasteelta saakka, mutta päätin lukiossa hakea hammaslääketieteelliseen. Ovet lääketieteelliseen eivät kuitenkaan avautuneet, joten päätin ottaa varavaihtoehtona olleen LUT:in kemiantekniikan paikan vastaan. Kemiantekniikassa minua kiinnosti itse kemian lisäksi ympäristönäkökulma ja mahdollisuus hakeutua vaikka lääkepuolelle, jos niin haluaisi. Jälkikäteen olen todennut, että onneksi tämä meni näin, sillä koen tämän alan itselleni paljon sopivammaksi ja omia kiinnostuksen kohteitani läheisemmäksi.
Kesätyö Energialla on Suvin mukaan avannut hänen käsitystään jätevedenpuhdistuksesta koulukirjoja laajemmin.
- On ollut todella mielenkiintoista nähdä konkreettisesti asioita, joita on käyty läpi koulukursseilla. Erityisesti omat ongelmanratkaisukykyni ovat kehittyneet, sillä työssä näkee niitä arkipäivän tilanteita ja haasteita, jotka jäävät opinnoissa vähemmälle. Koenkin, että olen oppinut kesän aikana eniten jätevedenpuhdistuksen prosesseista ja sen ympärillä vaihtuvista tilanteista.
Päättelykyky on Suvin mukaan yksi tärkeimmistä käytöntarkkailijan ominaisuuksista.
- On tärkeää osata katsoa ympäristöä ja ottaa huomioon se, miten asiat vaikuttavat toisiinsa. Kemian perusteet on myös oltava hallussa ja myös huolellisuus on tärkeää näytteitä käsitellessä.
Kestävämpää tulevaisuutta luomassa
Jätevedenpuhdistamolla työskentely on avannut Suville ajatusta hänen jatkosuunnitelmistaan.
- Ehdottomasti parasta tässä työssä on ollut nähdä, kuinka vesi saadaan palautettua puhdistettuna takaisin ympäristöön. Jäteveden jatkuvaa kiertokulkua seuranneenani olen kehittänyt omaa ajatusmalliani siitä, mitä haluaisin jatkossa tehdä omien urasuunnitelmieni suhteen. Erityisesti kiertotalous ja sen eri ratkaisut kiinnostavat minua sekä kuinka prosessia yleisesti voidaan kehittää tehokkaammaksi ja luonnon kannalta paremmaksi.
Kesätöistä on jäänyt käteen monia muistoja niin jokapäiväisestä työstä, kuin henkilöstökerhon tapahtumista.
- Varmaan ensimmäisenä tulee mieleen hauska tarina siitä, kun en kerran päässyt ottamaan näytteitä, kun lokit sattuivat olemaan hieman ärhäkkäämmällä tuulella. Sain onneksi työkavereilta apua ja työt saatiin tehtyä. Myös muut pienet hetket työn lomassa, kuten typen kimaltelu veden pinnassa ovat mukavia muistoja.
Suvi suosittelee ehdottomasti hakemaan Energialle kesätöihin. Työnantajan eväillä ja omalla aktiivisella asenteella kesästä on mahdollista saada paljon irti jatkoa ajatellen.
- Tämä on ihanan avoin työpaikka ja sellainen, joka antaa mahdollisuuksia oppia oman työn ohessa. Kesätyöntekijät otetaan hyvin vastaan ja ihan yllätyin siitä, miten paljon kaikkea oheistoimintaa pääsee tekemään. Kesä meni ohi aivan hujauksessa.