Kunnossapitopäällikkönä Tomi vastaa seudun sähkön jakeluverkon kunnossapidosta.
- Huolehdin siitä, että sähköverkko toimii ja että se on varmasti kaikille turvallinen käyttää. Reilusti yli 6 000 kilometriä pitkä jakeluverkko on valtavan laaja kokonaisuus, joka koostuu monista eri aikoina rakennetuista osista. Verkko ei pysy toimintakuntoisena vuodesta toiseen itsestään, vaan se vaatii jatkuvaa kunnossapitoa, huoltamista ja uudistamista, Tomi kertoo.
Kun jakeluverkkoon tulee ongelma, Tomin ja tiimin tehtävänä on miettiä, miten ongelmaa lähdetään ratkaisemaan. Jossakin tilanteessa on järkevämpää kunnossapitää verkkoa ja jossakin tilanteessa taas on järkevämpää rakentaa uutta.
- Enimmäkseen työni on tietokoneella istumista, mutta kesäkaudella, kun verkostoa rakennetaan, liikun myös maastossa ja teen työmaavalvontaa.
Tärkeä osa Tomin työtä on jakeluverkon turvallisuuden varmistaminen.
- Ei riitä, että sähköverkko toimii. Sen pitää olla myös kaikille turvallinen käyttää. Sähköverkon komponentteja, kuten jakokaappeja ja muuntamoita, on kaikkialla, missä ihmiset asuvat ja liikkuvat. Siksi verkon turvallisuustyö on kriittisen tärkeää. Meillä on tarkka suunnitelma, jonka mukaan tarkastamme verkkoja ja varmistamme, että jokainen muuntamo ja sähköpylväs on siinä kunnossa, ettei se aiheuta vaaraa ihmisille tai eläimille, Tomi sanoo.
Työ on jatkuvaa uuden oppimista
Neljä ja puoli vuotta Lappeenrannan Energiaverkoilla työskennellyt Tomi päätyi energia- ja vesialalle koulutuksen kautta.
- Valmistuin kymmenen vuotta sitten sähkövoimatekniikan insinööriksi Helsingissä. Opiskelun loppumetreillä aloitin työt Fortumilla, missä urani sähkönsiirron parissa sai alkunsa. Oltuani niissä hommissa noin seitsemän vuotta halusin palata takaisin kotiseudulle Etelä-Karjalaan. Aloin katsella töitä täältäpäin ja huomasin, että Lappeenrannan Energiaverkoille oli juuri tullut paikka auki. Sitä hain ja loppu on historiaa.
Kunnossapitopäällikön ammatissa vaaditaan monenlaista tietoa ja taitoa.
- Määräysten tunteminen on tässä hommassa välttämätöntä. Meillä on hyvin tarkat lait ja standardit, joiden mukaan töitä sähköverkkojen parissa tehdään. Siksi sähköturvallisuusmääräysten ja sähköverkon rakenteiden tunteminen on kriittisen tärkeää. Myös multitasking-taitoja tarvitaan, samoin rauhallisuutta, varsinkin vianselvitystilanteissa, Tomi listaa.
Tomin työssä tärkeässä roolissa on myös kouluttautuminen. Tomi on käynyt vuosittain erilaisissa sähköalan organisaatioiden järjestämissä koulutuksissa ja lisäksi hän opiskelee parhaillaan työn ohessa LUT:issa diplomi-insinööriksi.
- Tässä ammatissa pitää oppia jatkuvasti uutta ja pitää itsensä hereillä siitä, mitä alalla tapahtuu, koska teknologia ja säädökset muuttuvat jatkuvasti. Tärkeää on myös pitää yhteyttä ja verkostoitua alan muiden toimijoiden kanssa. Tällä alalla on hyvää se, että verkkoyhtiöt keskustelevat paljon ja jakavat avoimesti tietoa ja kokemuksia keskenään.
Työtä kestävän huomisen puolesta
Kestävä kehitys näkyy Tomin arjessa monin tavoin.
- Ensisijaisesti se näkyy materiaalivalinnoissa ja energiatehokkuudessa. Kun korjaamme tai uudistamme verkkoa, valitsemme aina materiaaleja, jotka kestävät mahdollisimman pitkään ja jotka sitä kautta vähentävät turhaa kulutusta. Kaikissa verkkoon valittavissa materiaaleissa ja rakenteissa huomioimme energiatehokkuuden, Tomi sanoo.
Työssään Tomin ei tarvitse koskaan arvailla, onko työstä hyötyä vai ei.
- Tämän työn lopputulokset ovat erittäin konkreettisia ja nopeasti nähtävissä. Jos hoidan työni hyvin, ihmisillä on vähemmän sähkökatkoja ja yhteiskunta toimii paremmin. Parastahan sähköverkkotoiminta on silloin, kun ihmiset eivät edes huomaa, että sitä tehdään. Tämä on siinä mielessä aika jännä ammatti: mitä näkymättömämpi minä olen, sitä tyytyväisempi asiakas yleensä on.
Parasta Tomin työssä on sen vaihtelevuus.
- Vaikka voisi kuvitella, että sähköverkko on kaikkialla samanlaista, todellisuudessa näin ei ole. Verkko koostuu hyvin monenlaisista eri vuosikymmeninä tehdyistä rakenteista ja myös rakennettava ympäristö vaikuttaa projekteihin suuresti. Tämä tekee jokaisesta saneerauksesta ja uudistamisesta ainutlaatuisen, Tomi kertoo.
Lappeenrannan Energia on Tomin mielestä erinomainen työpaikka.
- Tykkään konsernin ilmapiiristä ja vapaan keskustelun kulttuurista. Meillä on hyvä tiivis porukka, jonka kanssa hommia tehdään läheisesti. Jos haluat kehittyä ja edetä urallasi, se onnistuu täällä tosi hyvin.
Vuosien varrella mieleenpainuvimpia työhön liittyviä kokemuksia ovat olleet isot myrskyt.
- Kolmisen vuotta sitten täällä oli tosi paha tykkylumitilanne ja silloin painoimme puolitoista kuukautta putkeen pitkää päivää, jotta saimme pidettyä asiakkaiden sähköt päällä. Meillä oli helikopterit apuna etsimässä vikapaikkoja ja tiputtelemassa lunta puista. Silloin näki hyvin konkreettisesti oman työnsä tulokset ja myös sen, kuinka tärkeää sähkö ihmisille oikeasti on, Tomi muistelee.
”Ei riitä, että sähköverkko toimii. Sen pitää olla myös kaikille turvallinen käyttää.”